sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Elossa

Ihan aluksi meinasin tässä nyt sanoa, että en ole voinut hyvin. Työprojektin loppuminen oli vähän turhankin kivuliasta. Noin kuukauteen en tuntenut, että elämälläni on mitään tarkoitusta, etten edes halua tehdä enää mitään ja mikään ei kiinnosta. Unelmani, toiveeni ja intohimoni kohteet tuntuivat täysin tyhjiltä - en rakastanut enää mitään. Tahdoin vain sulkea verhot piteneviltä päiviltä ja auringonvalolta ja heristää elämälle maailman isointa centeriä. Osansa on kyllä myös keväällä. Kuulun niihin omituisiin jotka saavat kaamoksesta ja pimeydestä ja kylmästä vain lisää virtaa riekkua, mutta jotka masentuvat lisääntyvästä valosta ja kesäajan uhkaavasta lähestymisestä. Mun aikani on aina talviaika, ja joka maaliskuisen kellojen siirtämisen jälkeen olen suunnilleen yhtä hyväntuulinen kuin nukkuva lohikäärme, jota potkaistaan persuksille. Unirytmini menee sekaisin noin kolmeksi kuukaudeksi, auringonvalo sattuu ja viiltää silmiä ja tuntuu että näivetyn kaikkien muiden kukoistaessa. Tässä on vielä hetki kesäaikaan siirtymiseen, mutta jokakeväinen masennuskausi on jo astunut kynnyksen yli. Hyi olkoon ja FML. 


Mutta mitä kurjempi olo, sitä enemmän huveja. Kieltäydyin lukittautumasta kotiin ja yritin keksiä edes pieniä ilonaiheita. Työttömänä ei ihmeisiin tietenkään pysty, mutta edes johonkin: baari-iltaan selvinpäin (Catsin jälkeen tuli myös dokattua muutamaan otteeseen, mutta se tuntui niin tyhjältä että päätin pistää hommalle stopin ennen kuin alan ryömiä pulloon joka ilta), koreasti asustautuneena ja pilkkuun asti tanssien. Tai pellilliseen marenkia ja kupilliseen teetä. Tai vaatekaapin naaraukseen ja vanhojen vaatteiden tuunaukseen ja uudistamiseen (erittäin terapeuttista). Tai Tampereen reissuun halvoilla bussilipuilla!

Kävin tapaamassa Haita ja nettituttua, joka kutsui mut kotiinsa pelaamaan lautapelejä ja muuta hauskaa. Reissuuni mahtui Minetin jäätelöä...


...kirpputorilta löytämäni kengät...


...vähän lisää jäätelöä...


...punk lolitaa...


...ja Jamma!


Olen aavistuksen kade tuttuni pelikokoelmasta. Pelattiin ekana Tash-Kalaria joka oli hauska, mutta toi kaappi vei kyllä voiton. Ihana tuulahdus ysäriä ja pelihalleja! Siis mä rakastin pelihalleja, joissa muistan pelanneeni ajopelien ja flipperien lisäksi Pac-Mania ja muita arcadeja. Iskää taisi kaduttaa että opetti tyttönsä hakkaamaan flipperiä, sillä aloimme pikkusiskon kanssa vinkua taskurahaa aina kun sellaisen näimme. En ole nähnytkään niitä juuri ollenkaan ysärin jälkeen, mutta yhtäkkiä Lahden baareihin alkoi ilmestyä niitä. Jotkut valittavat rauhallisen iltapäiväkaljahetkensä muuttumisesta perin äänekkääksi, mutta flipperien kilinä ja kolina ja pauke on musiikkia korvilleni. Tuo Jamma sisältää 100 retropeliä, joista kokeilin muutamaa. Mieleen jäi erityisesti Nightmare (zombeja ja tasohyppelyä) ja sellainen tetriksen tapainen värikäs pudottelupeli. Ai oliko mulla ees helvetin hauskaa? :D No, ei kai voi mennä huonosti kun uusi kiva tyyppi ja pelejä! Masunkin sai täyteen Pancho Villassa. Mmh.

Ja mitä muihin pieniin ilonaiheisiin tulee, niin 1) rakastan hiuksiani just nyt! Pixie taipuu nätisti tällaiseksi.

2) olen puuhastellut lolitan parissa. Lisäsin harmaaseen lohikäärmemekkooni pitsiä, helminauhaa ja lohikäärmekilluttimen. Ja koska jokin pääkoriste pitää olla, askartelin foamista sarvet. Lolitassa näkee paljon yksisarvisia, merenneitoja ja muita taruolentoja, joten mukaan mahtuu lohikäärmeitäkin!


3) koska mekkojen modaaminen on oikeasti aika kivaa, kävin seuraavaksi tyttökallomekkoni kimppuun. Se on aina tuntunut vähän lyhyeltä ja olen jo kyllästynyt halterneckiin, joten lisäsin röyhelön, pitsiä ja uudet olkaimet. Nyt kelpaa! 




4) kävin pari viikkoa takaperin Tirran punklauantaissa. Oli kivat kemut! Oon yleisesti ottaen enemmän hooseenaisia, mutta nää kaikki on tosi jees.




Et kyllä tää tästä, ehkä pahin on jo ohi. Toivon ainakin niin.

4 kommenttia:

  1. Möööh..tiedän tuon kurppafiiliksen ja masennuksen, valitettevasti. :(
    Toivottavasti pahin on jo ohi ja mun mielestä ihan mahtavaa, että oot saanu ittes liikkeelle ja piristettyäkin monella tapaa! ^_^

    Kyllä se siitä, tsemppiä! (kuolaan sun kirpparilöytökenkiä)

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä <3 Kyllä tää tästä! Ja juu, kengistä olen itsekin tosi iloinen. :)

      Poista
  2. Oih lohikäärmelolitaa! Pitää kokeilla itekin :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohikäärmeet best, ja haluan todellakin nähdä niitä muidenkin päällä :D

      Poista