tiistai 5. tammikuuta 2016

Prepare yourselves, the premiere is coming!

Puvustustiimistä taas moi! Joulut ja uudetvuodet on juhlittu, ja ensi-ilta lähestyy uhkaavasti.
Välipäivinä olikin sitten ekat isot treenit, joissa pääsin tapaamaan myös solistit, kuorolaiset ja tuottajat. Pakko sanoa, että musikaalin laulut ovat ihan hirveitä korvamatoja! Kun pari päivää kuunteli treenejä, eivät ne lähde päästä sitten millään, vaan yöllä herätessäni kuulen sen pienen äänen: "sellainen kissa Hellikki on..." :D
Treenit olivat pukutiimille tärkeitä siksi, että sovitimme ison osan puvuista ja pääsemme ompelemaan ne loppuun. Urakka meni kahteen pekkaan Helin kanssa oikein mukavasti, ja kaikki näyttelijät olivat ihan huipputyyppejä. Joissakin puvuissa oli paljon korjattavaa, mutta joillekin ei tarvitse tehdä mitään, mikä on aina kiva asia.
ESS oli myös paikalla, täältä löydät etlarin videokoosteen treeneistä! Puvustustiimikin siinä häärii Grizabellan helyjen kimpussa ;) Liitän tähän etlarin artikkelit tekstinä. 
Hi again from Cats costuming team! Between christmas and new year me and Heli took part on first big reharsal, where we met rest of the actors and actresses and the producers. I have to say that the songs of the musical are such huge earworms! I listened rehearsal for two days and now the songs are stuck in my head, when I woke up in the night the first thing I hear is the little voice: "because Jellicles can and Jellicles do..." :D

Rehearsal was important, because actors and actresses tried on most of the costumes and now we can finish costumes. We did great job with Heli, and everyone were so nice! We have to fix a lot of costumes, but there were also some costumes that are good the way they are now. There was also a reporter from Etelä-Suomen Sanomat, and you can find video compilation from here. Costuming team works with Grizabella ;) ESS also wrote articles, in Finnish only, sorry. But I'd like to let you know that Andrew Lloyd Webber himself wanted to see different kind of Cats the musical, that's why Laukes and Lahden Kaupunginteatteri get the rights to the musical. Circus is the main theme in musical. And our costuming is so different from before, because Andrew made clear that it really should be that way! No furs and tails, something totally different. And I think that's really cool. Cats is very popular musical, and it has been made so many times before in exactly same format. It's exciting to see something new every now and then.


Kun tehdään kissamusikaalia ilman kissoja, on porukan syytä olla poikkeuksellisen lahjakasta. Lahden Catsissa on: lähes kaikki mukanaolijat ovat joko nykyisiä tai entisiä opiskelijoita Lamkin musiikkiteatterilinjalta tai koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjalta.

Koska Andrew Lloyd Webber ei enää halua, että Catsia tehdään kissaturkit päällä, Laukesin piti keksiä musikaalikonserttiaan varten jotain erilaista. Niin päädyttiin sirkukseen.

Ohjaaja Kazimir Kolesnikin mukaan Catsin sirkusilmeen luominen ei ollut kovinkaan vaikeaa. Koska runokokoelmaan pohjaava alkuperäisesityskin on dramaturgialtaan jokseenkin repaleinen, on kappaleiden väleihin helppo ujuttaa erilaisia sirkustemppuja.

Suurempia hankaluuksia aiheuttaa tiukka aikataulu. Kuoroharjoitukset aloitettiin jo syksyllä, mutta näyttämöllä koko paketti pitäisi vetää kasaan vajaassa kuukaudessa.

Musikaaleissa on teattereiden tulevaisuus.

Kazimir Kolesnik

– Yhteisharjoitukset aloitettiin vasta viime maanantaina. Mutta kyllä tästä vielä esitys tulee. Mukana on luovia nuoria ihmisiä, jotka tekevät ihan oikeasti kotiläksynsä, Kolesnik kiittelee.

Sokerina pohjalla Memory

Catsin idea oli omana aikanaan melko vallankumouksellinen, sillä musikaalissa ei oikeastaan ole selvästi erottuvaa juonta. T.S. Eliotin kissarunoihin pohjaavan draaman löyhänä kehyksenä toimii kertomus kissoista, jotka valitsevat joukostaan yhden nousemaan "Heaviside Layerille".

– Siinähän on mukana jonkinlainen ajatus uudelleen syntymisestä. Meidän oma lisämme esitystraditioon on se, että tässä kyse ei ole oikeastaan kissoista lainkaan vaan kissaihmisistä, Kolesnik sanoo.

Kolesnik toimi itse näyttelijänä Lontoon West Endissä vuonna 1981, kun Cats nousi naapuriteatterista koko maailman tietoisuuteen. Kapellimestari Markku Luuppala muistaa puolestaan Helsingin kaupunginteatterin version 1980-luvun lopulta.

Catsin suosion salaisuutta herrat osaavat vain arvailla.

– Webberin tarttuva ja erittäin viihdyttävä musiikki on varmaan yksi tekijä, Kolesnik sanoo.

– Ja tietysti se, että mukana on Memory. Jokainen musikaali tarvitsee kunnon hittibiisin, Luuppala tuumii.

Voi Lahti, minkä teit

Catsin musiikki, jota on yhteensä parikymmentä kappaletta, kuullaan Lahdessa alkuperäisasussaan. Lavalle tulee peräti 16 soittajan orkesteri, joten soundeista onnistumisen ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni.
– Sanoisin, että se pienentää epäonnistumisen riskiä huomattavasti, Luuppala luonnehtii.


Cats jää Lamkin musiikkiteatterilinjan viimeiseksi suuremmaksi taidonnäytteeksi, sillä lakkautettu linja vetelee viimeisiään. Se saa Luuppalan ja Kolesnikin näkemään punaista.

– En oikein ymmärrä, mitä Lahdessa ajateltiin, kun siitä päästettiin irti. Musikaaleissa on teattereiden tulevaisuus, Kolesnik sanoo.

Cats saa ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä 28. tammikuuta.

(c) ESS / Ilkka Kuosmanen


Jos Cats-musikaali jostain tunnetaan niin Memorysta. Iki-ihanan hittibiisin tulkitsee Lahden uudisversiossa Kirsi Ståhlberg.

Jotkut saattavat muistaa hänet Salatut elämät -tv-sarjasta, jossa hän noin kuusi vuotta esitti Isabellaa. Vielä pitkämielisemmät saavat ehkä tavoitettua Lahden kaupunginteatterin Piukat paikat -musikaalin (2006), jossa Ståhlberg näytteli Sugaria. Sitä ennen hän oli juuri valmistunut Lamkin musiikkiteatterilinjalta.


Nykyisin Ståhlberg asuu Helsingissä. Hän sai pikakomennuksen Catsin Grizabellaksi joulukuussa, kun Maija Sydänmaanlakka joutui luopumaan roolista viime hetkellä.

– Olen ollut viimeisen vuoden ajan äitiyslomalla kotona pienen tyttäreni kanssa. En ole muutenkaan tehnyt koskaan näin isoja rooleja näin lyhyellä aikataululla. Aikamoinen paluu duuniin siis, mutta paineen allahan niitä timantteja syntyy! Ståhlberg nauraa.

Paineen allahan niitä timantteja syntyy!

Kirsi Ståhlberg

Lamkista hyvät eväät työhön

Grizabella on musikaalin rähjääntynyt glamour-kissa, joka on joutunut muiden kissojen keskuudessa epäsuosioon. Lahden versiossa Grizabella persoonaa taustoitetaan hieman enemmän kuin alkuperäisessä musikaalissa: ohjaaja Kazimir Kolesnik paljastaa, että Grizabellalla on tässä versiossa ollut hieman sutinaa erään toisen kissan kanssa.

– Yritän omaksua Grizabellan olemuksen mahdollisimman tarkkaan, jotta Memory saa arvoisensa tulkinnan, Ståhlberg lupaa.

Kun Catsia esitettiin Lahdessa edellisen kerran vuonna 2007-2008, Memoryn tulkitsi Sinikka Sokka. Se mielikuva ei Ståhlbergia rajoita, sillä hän ei sattunut näkemään koko esitystä.

– Youtubesta löytyy tietysti hyvinkin laaja valikoima erilaisia Memoryja, mutta yritän tehdä jotain vähän erilaista. Tai paremmin!

Vuosiaan Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla Ståhlberg muistelee lämmöllä. Opetus oli hyvinkin yksilöllistä, sillä Ståhlbergin kurssilla oli vain puolenkymmentä oppilasta.

– Koulusta sai hyvät valmiudet työhön. Teatterin ohella olen tehnyt esimerkiksi dubbauksia, estradiviihdettä ja laulukeikkojakin. Se on tämän alan suola, että ei tarvitse tehdä vain yhtä hommaa, Ståhlberg tuumii.


(c) ESS / Ilkka Kuosmanen




Tuottaja Juha Pihanen elää tammikuussa jännittäviä aikoja. Jos Lahden Uusi Kesäteatteri (Laukes) aikoo päästä Catsista omilleen, lipuista pitäisi onnistua myymään vähintään 70 prosenttia.

– Mieluummin tietysti 75, vaikka ei siitäkään vielä mitään kassaan jää. Tällä hetkellä ollaan noin 50 prosentissa, ja tässä on vielä kaikenlaisia markkinointitempauksia jäljellä, Pihanen kertoo, kun ensi-iltaan on aikaa noin kuukausi.


Laukes tuo Catsin Lahden kaupunginteatteriin musikaalikonserttina. Pihasen mukaan hieman epämääräiseksi koettu formaatti ei ole ainakaan helpottanut myyntiä. Lyhyesti sanottuna kyseessä on Cats-show, jossa on mukana kaikki muut musikaalin elementit paitsi tanssit.

– Luulen, että näin isojen tuotantojen tekeminen jää meidän osaltamme tähän yhteen, ainakin sikäli kun kaikki kustannukset pitää kattaa lipunmyynnillä, Pihanen arvelee.

Tiukka aikataulu haasteena

Catsin ilmeestä on tulossa sirkusmainen, sillä Laukes toteuttaa esityksen yhdessä koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjan kanssa. Ohjauksesta vastaa Salpauksen sirkuslinjan ohjaaja Kazimir Kolesnik.

– Sirkuselementtien limittäminen tähän ei ole ollut niin suuri haaste kuin tiukka aikataulu, Kolesnik sanoo.

Musiikit johtaa Markku Luuppala, jolla on niin ikään pitkä kokemus musiikkiteatterin tekemisestä.
Cats saa ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä 28. tammikuuta.


(c) ESS / Ilkka Kuosmanen


Tässä vielä kuvia harjoituksista! 

Here's photos from rehearsals! 


(C) TopLine Media / Erja Hakkarainen



"Oh, well, I never was there ever, a cat so clever as magical Mr. Mistoffeles!" Jukkis plays Mistoffeles, and don't I just love the colors! 


Grizabella (Kirsi)! Lovely collar, isn't it? Our pattern maker Johanna made the outfit, and she's done wonderful job with patterns.






Heli is fitting circus costume to Inka.


Olen työskennellyt Kumpulaisen kanssa, joka saa ylleen aika kirkkaat värit, sillä Heli tahtoi lisää neonvärimaailmaa lavalle. Heli hoksasi UV-lamppua testaillessaan, että aika moni muukin vaatekappale kuin ne varta vasten UV-maalatut reagoivat valoon. Dylonin pesukoneväreissä on jokin ainesosa, joka loistaa lampun alla, samoin joissakin akryylimaaleissa. Se oli aika hauska huomio, sillä UV-maalit ovat kalliita ja nyt voimme käyttää ihan tavallisia neonmaaleja. 
I've been working with Bustopher Jones, and his color theme is going to be bright, because Heli wanted more neon colors to the stage. While Heli was testing UV light, she realized that the costumes we painted with fluorescent paint are not the only ones that react to the light. Dylon's washing machine colors contain some fluorescent ingredient, and some acrylic paints shine under the light too. It was a great thing to find out, because fluorescent paints are expensive and now we can use regular neon paints.

Heli laserleikkaili ennen lomia! Grizabellan helyjä ja (parasta) Karjunpään nappeja. Merirosvo etenee hienosti myös, ompelen tänään takkia ja pääsin jo tekemään hattuakin.
Heli did some laser cutting before holidays! These are Grizabella's jewelry and (best thing ever) Growltiger's buttons. The pirate cat goes on nicely, tonight I'm making the collar and I started making the hat too.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti