tiistai 10. maaliskuuta 2015

Cinema

Tekemäni popparimekko on yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Se päällä kelpaa mennä leffaan, keikalle, synttäreille, mihin vaan! Oikein asustettuna tämä olisi erittäin sopiva punk lolitaan, ja olen käynyt tämän kanssa teatterissakin. Ommeltuani tämän oli ihan selvää, että haluan joskus järjestää kuvaukset, joissa popcornia piisaa. Tosi kivaa että siihen tuli lopultakin mahdollisuus, kun portfoliossanikin oli vain yksi kuva tästä herkusta. Mieli teki kaataa popcornia lattialle ja pyöriä sen keskellä mutta sitten joka paikka olisi ollut täynnä rasvatahroja :D Tyytyminen oli popcorn-tötsiin.


Kuvista näkee taas, että yksi pieni asetus muuttaa kaiken. Mulla on aika hyvin ihoni sävyä vastaava meikkivoide ja puuteri, mutta toy camera-kuvissa naamani näyttää todella ruskealta! :D Normaaliasetuksilla en tätä huomaa, eikä ole ennen tällä kuvattaessa tullut moista vastaan. Olen aika huono kuvankäsittelyssä, joten kameran omia asetuksia on kiva käyttää silloin kun ne itse kuvaan sopivat. Sirkushommiin nuo tummennetut reunat ovat aika ihanat. No, jatkossa tiedän etenkin kirkkaassa keinovalossa olla varovainen ja käyttää enimmäkseen normaalia.



Tein kuvauksia varten elämäni ensimmäiset sormikiharat. Olen pitkään halunnut opetella kampausten tekoa, mutta se on aina ollut alue, jonka suhteen mulla ei vaan ole kärsivällisyyttä ja jossa olen ollut ihan lahjaton. Irokeesini virittämisen monella eri tapaa olen kyllä oppinut, mutta se onkin ihan vain tupeerausta, paljon lakkaa ja fööniä. Asiaa toki hankaloittaa myös se, että keesini on melko ohut ja pöyheiden, hyvännäköisten kampausten tekeminen ei ole ihan helppoa. Pitäisi jättää kapeammat sivut sitten, kun on aika leikata tämä pois ja kasvattaa uusi harja. Pikkuserkkuni onkin tehnyt mulle kiharaisia kampauksia silloin harvoin, kun olen sellaisia kaivannut. Peruukit ovat yksi ratkaisu, niitä haluaisinkin ostella, mutta oma harja on voittamaton silloin kun se teemaan sopii. Sormikiharat ovat oikein kivat, sillä en halua liian hienoja ja sileitä kiharoita normityylini pariksi. Näissä on sopivasti asennetta. Aikaahan niiden laittaminen vei, vaikka hiuksia onkin vähän, mutta aamulla oli helppoa vain avata sykeröt ja kasata kiehkuroista lakalla iso möyhö! Pinnejäkään ei tarvinnut, tupeerasin vain kiharoiden suoriksi jääneitä juuria vähän. Olo oli näiden kanssa ihastuttavan lady ja fiini! 


Mua vähän nauratti kuvausten jälkeen. Mulle ihan oikeasti maksetaan palkkaa siitä, että ompelen siistejä pukuja ja järjestän hattaraiset kuvaukset joissa syödään popcornia. Työni kyllä päättyvät pian ja hattaraton työttömyys odottaa, joten kaipa sitä pitää nauttia vielä kun voi ja olla loppuaika vielä ahkerampi! Ihmemaa-kuvaukset toteutetaan ehdottomasti jossain kohtaa kevättä. Yritän myös olla aktiivisempi kotona ja ommella kankaistani jotakin. Ei vaan ole ollut siihen oikeaa fiilistä kun ompelen töissäkin paljon, tuntuu että voisin vielä pari viikkoa pitää lomaa kotiompeluista. Teen välillä vähän liikaakin kotona, ja joskus vaan tulee kausia jolloin kyllästyn hetkeksi. Yksi päivä jo melkein aloitin uutta mekkoa mutta sitten päädyinkin ulos kaverin kanssa. :D Viime aikoina rakas poikaystäväni nimeltä PS3 on vienyt paljon huomiota. Ja lisäksi päätin vielä alkaa pitämään toista blogia.  


Olen pitkään halunnut omaa leivontablogia, kun leivon silloin tällöin kotona. Joulusta asti olen halunnut leipoa useammin, ja nyt päätin yhdistää siihen pienen painonpudotusprojektin, sillä jotkut vaatteeni ovat alkaneet kiristää vyötäröä vähän liikaa :D Asetin itselleni kolme sääntöä: 1) En osta kotiin muuta makeaa kuin sen, minkä leivon 2) Lupa leipoa on kerran viikossa ja 3) Reseptien tulee olla niin pieniä, että voin syödä itse pari pientä herkkua kerralla ja hävittää loput vaivattomasti joko töihin, ystävilleni tai pakastimeen. Monet reseptit kun ovat aika isoja ja jos leivon 24 kuppikakkua, joudun myös syömään ne yksin. Tästä syystä kaikki blogini reseptit tulevat olemaan niin pieniä kuin mahdollista. Erityisesti haluaisin tehdä pieniä täytekakkuja, halkaisijaltaan noin 15cm. Näin tulee yhdistettyä huvi ja hyöty, sillä reseptien kehittely on hauskaa, bloggaaminen on hauskaa ja uskon, että opin näin rajoja makeansyöntini kanssa. Paljon mieluummin syön kerran viikossa pienen, itse tehdyn herkun kuin usein karkkia, keksejä tai muuta teollista. Uusi blogini löytyy osoitteesta artofthesugar.blogspot.fi. Tervetuloa!

Ja ei huolta, pääpaino bloggaamisessa on Art of the Dress-blogilla. Leivontablogiani päivitän todennäköisesti ihan samaan tahtiin kuin tätäkin, eli kerran-kaksi kuussa. Mulle oli ihan selvää alusta asti, että stressaaminen kummankin blogin kanssa on kielletty. Jos alan yrittää liikaa ja kasata turhia paineita, heitän homman jäihin muutamaksi viikoksi. En rehellisesti sanottuna vielä tiedä, mitä ompelen seuraavaksi. Mielessä on ainakin pari tuunausprojektia, pari korkeavyötäröistä hametta ja niihin sopivia puseroita sekä mekko. Eiköhän se parin viikon sisään selviä!

3 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Toivottavasti löytyy pian uusia töitä, olet tosi taitava! ^^

    Täällä on muuten toinenkin onneton, joka ei osaa tehdä kampauksia! :D Yleensä vain suoristan hiukset ja tupeeraan ne juurista, jos haluan tehdä jotain "spesiaalia". Täytyisi varmaan yrittää opetella jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kyllä niitä tulee, ompelu on suosikkijuttuni tässä maailmassa vaikka välillä haluaa pitää vähän taukoa.

      Kampaukset on kyllä yksi riesa, varmaan pitkiin hiuksiin on tarjolla ihan hyvin tutoriaaleja joista lähteä liikkeelle mutta irokeesi on aina melko haasteellinen näissä :D Mutta kokeilemaan vaan! Hyvin mäkin onnistuin, vaikken ole ikinä ennen tehnyt.

      Poista
  2. Hei! Sinulle on haaste blogissani! ^^

    http://theaddamsmansion.blogspot.fi/2015/03/liebster-award.html

    VastaaPoista