sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sut unessa kerran kohtasin

Kesällä valmistui tuorein työjuttu: prinsessa Aurora. En pyrkinyt tekemään tästä tismalleen samanlaista kuin esikuvastaan, mutta halusin puvun olevan tunnistettavissa. Käytin ystävätärtäni sovitusnukkena ja mallina. hän kun oli aivan loistava Ruusunen vaaleine hiuksineen. Idean pukuun sain varastossa pyörivästä pinkistä kankaasta. No, yleensäkin suunnittelen töissä tekemäni puvut kangasvaraston perusteella. Puvussa olisi pitänyt olla montaa eri säviystä pinkkiä, mutta käytin vain yhtä ja tein pepluminkin valkoisesta kankaasta. 


Puvun istuvuus oli sitten vähän niin ja näin: vyötärö kirraa hassusti ja hartialeveyttä oli "kaulusta" ajatellen ihan liikaa, ja kaiken huipuksi siitä tuli ystävälleni aivan liian suuri. Viimeinen moka oli kyllä tahallinen, sillä ystäväni on pieni ja meiltä kysytään useimmiten pukuja, joiden kokoluokka on noin 40. Siksi liioittelin mitoitusta ja viritin selkään nyörityksen, jotta se mahtuu parhaimmillaan n. M-kokoisille ja olettaisin, että hartialeveyskin on niillä mitoilla kunnossa. En ole ikinä tehnyt yhtäkään kiinteää yläosaa lasketulla hihanpyöriöllä, joten tämä kerta meni sitten harjoittelun piikkiin. Kangaskin asetti omat haasteensa, se on tällaisiin töihin hyvin jäykkää eikä jousta milliäkään. Parhaiten olisi toiminut aavistuksen joustava kangas, joka mukautuisi vartaloon paremmin ja hihatkin olisivat käytössä mukavammat. Vuoritin yläosan puuvillalla, jottei puku takerru ihoon kiinni. 

Kokonaisuus ei muuten ole hassumpi, ja puku on kyllä juuri niin satumainen kun sen toivoinkin olevan! Puvun valkoiset osat onnistuivat hyvin, muoto on hyvin lähellä alkuperäistä ja kaulus putoaa edestä kauniisti olkapäille. Toki kustannuksetkin jäivät minimiin, sillä kaikki foamia lukuunottamatta löytyi talosta. Tuota pinkkiä kangasta on töissä metritolkulla, ja olenkin huvitellut miettimällä seuraavaa prinsessaa. Tahtoisin tehdä Peachin! :D Työharjoittelija vastasi hameen ompelusta (pitäähän niillekin kivoja töitä keksiä, eikä ainaista napin ompelua), mutta kaavoitus- ja suunnittelutyö on omaani. Yläosan tein kokonaan itse. Korut on askarreltu kultakankaalla päällystetystä foamista.
Kuvat: Anne-Mari Kuronen









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti