maanantai 4. elokuuta 2014

Ken on heistä kaikkein kaasoin?

Blogini nimi on aina tuntunut vähän tönköltä, ja olen muutenkin melkoisen huono nimeämään. Mutta sopiva nimihän on ollut pari vuotta nenäni alla, MLP-fanituksessa on omat puolensa. Tästä lähtien olemme siis Art of the dress. FiM-faneille lienee selvää, miksi Rarity on suosikkihahmoni. Blogini osoite pysyy samana. Ja kesän kunniaksi pistin värejäkin vähän uusiksi, pidän vaihtelusta. 
Mutta nyt on aika kertoa pikkuserkkuni häistä, joita tanssittiin 26.7. Kuvia tulee olemaan paljon, joten aloitan niistä jotka sain ensimmäisinä: omista kaasonmekon kuvistani.

Kuvat: Saku Rappumäki


Tämän tekeminen oli pitkä projekti, sillä podin kamalaa valinnanvaikeutta. Pitkä vai lyhyt? Värit? Sälä? Morsio oli ihanan määrätietoinen oman pukunsa kanssa, sillä sain valmiin luonnoksen alkukeväästä ja pääsin heti töihin. Mutta oma mekkoni valmistui vasta hääviikolla :D Neulailin laskoksia varmaan sata kertaa ennen kuin olin tyytyväinen, tappelin olkainten kanssa, ompelin kristalleja ja metsästin juuri oikeansävyistä vihreää koristenauhaa vain todetakseni, ettei sellaista ole olemassakaan. No. Onneksi tämä kaikki kannatti, sillä pidän mekosta todella ja vieraat pitivät siitä myös - morsiamesta puhumattakaan, joka oli iloinen paitsi siitä että olin hänen vastaväreissään myös siitä, että hänellä oli maailman korein kaaso :D Pelkäsin puvun olevan liian rohkea, enhän saisi viedä huomiota morsiamelta, mutta hääpari oli riikinkukostaan ylpeä ja kehui taitojani kaikille niin, että ihan nolotti. 


Puvun haastavin osa olivat nuo olkaimet. Olisin halunnut ne samanlaiset kuin Bellellä: yhtä pötköä ja kiinnityskohta miehustan keskellä. Mutta kävi ilmi, että käsien liikuttaminen niiden kanssa oli mahdotonta, ja ne kirrasivat ja vetivät puvun yläosaa ylöspäin. Ne olisi pitänyt tehdä joustavasta kankaasta ja lisäksi miehustani oli niitä ajatellen väärän muotoinen. Päätin siis poikkaista viritelmäni keskeltä ja ommella ne kiinni leikkaussaumoihin. Heti helpotti! Ne putosivat kauniisti käsivarsille kuten toivoinkin, mutta nyt sain kädet liikkumaan ja tarvittaessa olkaimet sai nostettua nättiin nippuun olkapäille. Kirkossa jouduin tekemään niin, että sain boleroni päälle. 


Jälkikäteen jäi harmittamaan vain yksi asia: alushameeni pituus. Ajattelin lisätä vielä yhden röyhelökerroksen, mutta päätin sitten sen olevan turhaa jatkokäytön kannalta. Alushame olisi silloin ihan liian pitkä muiden hameideni kanssa. Mutta unohdin kokonaan korkokenkäni, jotka päätin viime hetkellä laittaa jalkaani, joten helma oli hääpäivänä aivan liian lyhyt... Nyin parhaani mukaan alushametta alemmas, mutta aina se perkele vain nousi :D "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä" pitää niin paikkansa, sillä tarkistin automaattisesti morsion kenkävalinnan ja puvun valmiin pituuden kahteen kertaan, mutta unohdin kokonaan omani. Lisäksi tämän kämmin takia pyrstö ei asettunut ihan niin kuin piti, se jäi kellumaan hieman tyhjän päälle. Onneksi pituus ei ollut täysin säädytön, ja vaihdoin ballerinoihin alkuillasta jalkojeni väsyessä. Ainoa muu harmistus oli näitä kuvia selatessani se ikävä tosiseikka, että huolellisesti piilottamani ripustuslenkit olivat nousseet taas esiin ja puku oli valunut selästä hieman, jolloin korsettini näkyi. No, pikkuvikoja - pitää seuraavan käyttökerran tullessa kiristää puvun yläosaa hieman, jolloin valumisen pitäisi loppua.


Minulla muuten oli kolmekin eri alushametta: kuvissa näkyvä röyhelöinen, sen alla tyllihame ja lisäksi tyllistä väsätty pyrstö, joka nosti "laahusta" hieman. Halusin asuun viktoriaanisia viboja, ja pyrstöstäni tulikin oikein mukava lisä asuun. Harmiksemme hääpäivä oli todella kuuma, joten ulkona ei ihan kauheasti tullut viihdyttyä. Sisällä oli hyvä ilmastointi, mutta tunnelmat olivat silti lievästi sanottuna hikiset: hikoilimme morsion kanssa kilpaa puvuissamme ja suurkulutimme nenäliinoja. Onneksi otimme viuhkat mukaan!

Tein pukuuni boleron, mutten kuumuuden takia käyttänyt sitä muualla kuin kirkossa. Siitä tuli oikein hauska, tein suuret puhvihihat ja laitoin siihen sydämen muotoisen soljen. Ja viuhka heilui alttarillakin... Pelkäsin morsion pyörtyvän kuumuudesta, onneksi olin varannut vesipullon ja juotin morsianparkaa seremonian aikana. 


Kampaukseni on morsiamen käsialaa. Se oli aivan ihastuttava, ja syntyi nopeasti: kiharat tehtiin suoristusraudalla ja kasattiin ponihännäksi pinneillä. Olisin halunnut väriksi vihreän, mutta koska omat synttärijuhlani olivat tiedossa viikon päästä ja niitä varten värin piti olla sininen, päätin olla käytännöllinen ja pitää saman värin häissä. Tein myös hatun itse. Korut tilasin ebaysta ja laukku on Restylelta. Valitsin sen tilavuuden takia, sillä kannoin mukana myös morsiamen tavaroita. Se olikin melkoinen lastiruuma, ei uskoisi mitä kaikkea yhteen käsilaukkuun mahtuu!
Tykkään puvun väreistä älyttömästi, tuo vihreä on tosi vinkeä. Siitä on todella hankala saada kuvia, joissa todellinen sävy näkyisi; postauksen ensimmäiset kuvat näyttävät sen parhaiten. En oikein tiedä, miksi sävyä pitäisi kutsua - se ei ole smaragdi eikä ruoho, muttei myöskään ihan ns. teal green. Ehkä viimeisin on kuitenkin lähinnä totuutta, sillä värissä on aavistus sinistä. Koko puku on puuvillasatiinia, Eurokankaan Mallorcaa. Alushame on ohutta puuvillaa. Kovalla vaivalla ompelemani Swarovskin kristallit eivät erotu kuvissa juuri yhtään, sillä niiden väri oli todella lähellä helman vihreää. Auringonvalossa ne kyllä välkkyivät.

Kaasoilu oli kyllä hauskaa, mutta paljon työtä se vaati. Lisäksi tein kirkossa mokia, joita vain minä voin tehdä... en päässyt harjoittelemaan seremoniaa, sillä se oli päällekkäin Desuconin kanssa. Sekoitin sitten ihan täysin puolet alttarilla, ja seilasin edestakaisin hämmentyneenä siitä, missä minun pitäisi olla. Unohdin, että vasen on ovelta katsottuna, ei alttarilta. Lisäksi unohdin että hääparin pitää vielä suudellakin seremonian lopuilla. Luulin että minun pitää ojentaa kimppu siinä vaiheessa, ja tyrkkäsin sen morsiolle, joka oli juuri suutelemassa tuoretta aviomiestään ja kavahti taaksepäin. En voinut sanoa mitään muuta kuin "OHO! Sori!" Vieraat nauroivat eikä kukaan suuttunut, ei edes morsio, mutta en ole varmaan ikinä hävennyt niin paljon! Jälkikäteen sanottiin että se oli yksi häiden hauskimmista hetkistä, mutta vieläkin nolottaa :D Yritin parhaani mukaan olla kiinnittämättä huomiota itseeni, mutta tietysti sitten käy näin.

 Meitä kaasoja oli itse asiassa kaksi, joten onneksi ohjelmaa ei tarvinnut työstää aivan yksin. Toisella kaasolla olikin hyviä ideoita ohjelmaa ajatellen. Erityisesti miellytti tanssiin kutsu. Lauloimme kaikkien vieraiden kanssa yllätyksenä hääparille laulun Päivänsäteen ja Menninkäisen sävelmällä: 

Aloititte yhteisretken
Juhlimme kai vielä hetken
Avionne alkua
Juhlamieli meille hiipi
Morsian kuin kultasiipi
Istuu uljaan sulhon rinnalla

Me morsiamen kauniin näimme
kirkkoon astuvan
Ja sulhon paniikissa oottavan
He alttarilla seisoi, 
tahdon-sanat kaikuivat
Ja onnittelut raikuivat

Katselivat toisiansa
Carita-rouva rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa
Onni polttaa sisintäni
Eikä ole eläissäni
Elo ollut yhtä ihanaa

Ei haittaa vaikka arki onkin
joskus hankalaa
Sun kanssasi on hyvä asustaa
Käy kanssani,
niin häätanssiin näytän 
sulle tien
Siis parketille sinut vien

Mikko vastas, Carita-kulta
Tanssi vie kai hengen multa
Enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä
Etten jaloillesi lennä
Tanssi on niin kovin hankalaa

Siis tanssi kaunis teitä varten
kohta kajahtaa
Kai vaimo miehen
lattialle saa
Siis älä enää yhtään mieti, 
parketille käy
Ei askelvirheet tänne näy.

Muuhun ohjelmaan kuului hääkakun ryöstö, sulhasen hullunkurinen puhe joka muodostettiin keräämällä sanoja vierailta, morsion suorittama sulhasen tunnistus jalkoja kopeloimalla ja huiskutusleikki, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa vieraita toisiinsa. Illalla sitten tanssittiin ja laulettiin karaokea.
Oma puheeni vähän jännitti, mutta vedin sen sitten kunnialla. Itse löpinöistä en taida sen enempää avautua, mutta puheeni huippukohta oli hääparille laulamani laulu: Tyttö sekä hän Kaunottaresta ja Hirviöstä. Se oli morsion ja minun lempipiirretty lapsena, joten pitihän ympyrä sulkea jollakin lailla. Yllätyin sen saavuttamasta suosiosta, vieraat kiittivät sitä koskettavaksi ja morsio tirautti pari liikutuksen kyyneltä. Julkisesti laulaminen oli minulle tosi kova pala ja pelkäsin laulavani ihan päin petäjää, joten onneksi suoriuduin paremmin kuin odotin! Varsinainen Disney-ilta tästä sitten muodostuikin, sillä pari oli valinnut häätanssikseen Tunnetko jo rakkauden-kipaleen Leijonakuninkaasta. Vieraiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun kajareista kajahti Timonin ja Pumban rallatus "tyhmäkin sen huomaa, tää juttu selvä on..."

Ensi kerralla sitten juttua morsion puvusta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti