keskiviikko 27. elokuuta 2014

Vive la reine!

Tapoihini kuuluu viettää synttäreitäni vasta kesällä, sillä silloin saa kotimaisia mansikoita ja yleensä ulkonakin kelpaa olla. Järjestin naamiaiset 2.8, ja pukeutumisen teeman jokainen sai valita itse. Itse menin tietysti rokokoopuvussani ja suunnittelin siisteimmän kampauksen ikinä! Pikkuserkkuni toteutti sen, ja siitä tuli paras tähän mennessä. Leikkautin ensimmäisen irokeesini 9 vuotta sitten, ja kyllä mulle siitä ulistiinkin. "Et voi laittaa hiuksiasi sitten mitenkään, kamalaa, epänaisellista, hyi". Vai niin? :D
Kuvat: Saku Rappumäki ja Voldemort


Rokokooleidit (tai tarkemmin määriteltynä kustavilaisen tyylin leidit) kantoivat coiffureissaan jos jonkinlaista koristusta - hedelmäkoreja, puutarhoja, laivoja, jopa suihkulähteitä. Suurimmillaan kampaukset olivat niin isoja, ettei vaunuihin mahtunut istumaan. Halusin tehdä moisille hullutuksille kunniaa ja hankin oman pikku paatin! Ostin sen säläkaupasta ja viritin pohjaan hiusklipsit. Sen jälkeen liimasin siihen strasseja. Carita muovaili hiuksistani laineita ja viritti eteen muutaman "meren timantin", joilla oli sekin virka, että ne pitivät koko komeutta kasassa.


Mulla oli myös kuninkaalliset kynnet. Ostin ihan tätä tarkoitusta varten kruunun ja timangin mallisia kynsitarroja sekä pukuuni mätsäävää kynsilakkaa. Päällyslakan kanssa kävi kyllä huonosti, sillä vaikka kysyin myyjältä erikseen yhteensopivuudesta kynsitarrojen kanssa, se perkele sulatti tarrani :( Oli sitten pakko jättää kynnet päällyslakkaamatta, ja koska olen minä, siististi lakatut kynnet näyttivät puolen tunnin päästä tältä :D


Tuore vaimo (tätä nykyä herttuatar) saapui paikalle hääpuvussaan. Ja viuhkat heiluivat.


Meillä molemmilla oli myös silmikot. Olen katsellut tätä yksilöä varmaan puoli vuotta työpaikkani vitriinissä, joten pakko se oli lopultakin kotiuttaa.





Tietysti järjestin pukukilpailun, jonka voittaja ratkaisiin äänestyksellä. My Little Pony -ystäväni vei murskavoiton haalien puolet äänistä. En kestä miten söpö pikku pegasus hän olikaan :D Tein hänen pukuunsa siivet ja korvat.




Paikalla oli myös Wednesday Addams...



...leprechaun...


:D
...sekä pojat, solttu ja inkkari.


Hetken aikaa paikalla oli myös Voldemort, mutta pimeän lordi vaihtoi piakkoin takaisin siviileihin epäonnisten sattumien takia.


Tein ponin suosiollisella avustuksella bileisiin kaikenlaista ihanaa syötävää. Tarjolla oli hyrriä (pesto-mozzarella ja kinkku), voitaikinataskuja (savulohi ja aurinkokuivattu tomaatti), cocktailtikkuja sekä ruissipsejä tuorejuustotäytteillä.



Näiden jälkeen nautittiin tietysti leivoksia! Tällä kertaa tein mintunmakuisia cake popseja sekä kahta eri sorttia kuppikakkuja: suklaa-mansikka höystettynä vaahtokarkeilla sekä sitruuna-hopeatoffee. Jälkimmäiset olivat todella vinkeää syötävää. Pohjalla on sitruunanmakuinen muffini, joka kuorrutettiin kermasta ja hopeatoffeesta keitetyllä vaahdolla. Keittäminen oikein avasi hopeatoffeen salmiakin makua. Olen ihan hulluna kaikkiin lakritsisiin ja salmiakkisiin asioihin, joten oli kerrankin ihana syödä leivoksia joissa salmiakki oikeasti maistuu! Makua olisi varmaan voinut tehostaa painamalla muffinin pohjalle esim. lakritsifudgea tai heittämällä sekaan turkinpippurirouhetta. Tein molemmat kuppikakut minikoossa, jotka olivatkin sitten valmiina niin pieniä suupaloja, että niitä jaksoi syödä monta.



Tein cake popseja ekaa kertaa. Mulla oli onneksi hyvä ohje, jossa kehotettiin jäähdyttämään pallot todella kylmiksi ennen kuorrutusta, etteivät ne hajoilisi. Ja itsehän tosiaan sain aika monta palloa hajalle, kunnes sitten päätin jättää ne vielä tunniksi jääkaappiin. Johan onnistui! Pitäisi kyllä opetella temperoimaan suklaata, sillä temperoimaton suklaa käy hikoilemaan ikävästi heti kun sen ottaa huoneenlämpöön jääkaapista. Pallojen pinnalla on kaikenlaista herkkua: Mariannerouhetta, sydänströsseliä ja hopeisia sydämiä.


Sitten joimme litratolkulla boolia ja tanssimme pitkin pihaa. Tein bileitä varten aivan kamalan soittolistan. Mulla on yleisesti ottaen ihan asiallinen musiikkimaku, mutta näitä juhlia varten halusin laittaa sekaan kaikkea asiatonta: remixejä My Little Ponysta, Super Mariosta, POTCista jne. Jännästi ne sitten kolahtivatkin ainakin tytöille ja saimme vähän liikettä aikaiseksi :D Tässä virallinen synttäribiisini!






Puolilta öin oli aika lähteä baariin, jossa sitten viihdyimmekin pilkkuun asti. Ja aamulla väsytti, mutta kyllä sitä kelpasi haukata ylijääneitä herkkuja ja löllöttää sohvalla. Paha sanoa miten rankasti 1700-luvun kuningattaret todellisuudessa bailasivat, mutta ainakin tämä majesteetti onnistui jälleen pitämään niin hauskaa, ettei hetkeen tarvitse!

tiistai 12. elokuuta 2014

White wedding

Nyt olisi sitten juttua morsion puvusta, kuten lupailin. Aloitetaanpa teemamusiikilla:


Kuvat: Saku Rappumäki
Osa kuvista on otettu häiden jälkeen. Tämä siksi, että hääpäivän kuvissa tuppaa näkymään myös muita vieraita, enkä pitänyt ihan korrektina laittaa kuvia vieraista ihmisistä blogiini. Mutta saimme myös otettua yksittäiskuvia tuoreesta vaimosta häiden jälkeen, sillä hän saapui myös omiin synttärijuhliini hääpuvussaan.

Olen tähän melkoisen tyytyväinen. Ja mikä tärkeintä, morsio oli siihen vielä tyytyväisempi. Kävimme kuvaamassa satamassa, jossa oli se varjopuoli että paikalla oli paljon ulkopuolisia töllistelemässä ja pyörimässä jaloissa. Mutta onneksi ihmiset olivat kohteliaita ja siirtyivät pois tulilinjalta, kun purjehdimme laiturille. Kauaa emme kuvanneet, sillä päivä oli tosiaan tuskallisen kuuma!


Pukuun upposi kangasta noin 8 metriä. Käytin morsiussatiinia ja pitsiä sekä silitettäviä strasseja. Puvun alla on röyhelöinen vannehame, joka tilattiin ebaysta. Olin ensimmäistä kertaa tekemisissä kiinalaisten vaatemyyjien pakkaustekniikoiden kanssa ja yllätyin todella. Luulin, että vanteet olisivat paketissa irrallaan, sillä postiini saapunut pakkaus oli niin pieni, ehkä A4-arkin kokoinen. Mutta kun avasin sen, kuului vain POJOJOINGG ja koko hame vyöryi ulos. Vanteet olivat tosiaan paikallaan ja hame oli sullottu niin pieneen tilaan, etten vieläkään käsitä sitä - taittelin sen itse säilytystä varten, enkä saanut sitä millään yhtä pieneksi. No, onneksi tosiaan teräsvanteet ovat niin joustavat, että hametta voi vähän pahoinpidellä - sen säilyttäminen oikeassa asennossa veisi aivan hirveästi tilaa. Tämän jälkeen en kyllä edes harkitse vannehameen tekemistä itse, sillä tuokin yksilö tuli niin halvaksi - postikuluineen 22 euroa - ja oli laadultaan tyydyttävä, joten ei ole mitään järkeä käyttää kaksinkertaista rahamäärää ja työtunteja itse näpertämiseen. Toki varmasti joudun vielä askartelemaan näitä itse erikoisemman muotoisiin pukuihin, eikä vannehame ihan hirveä projekti olekaan, mutta oion mutkia aina kun mahdollista.


Puku oli omalla tavallaan mukavan helppo. Siinä on kaksi osaa, eikä tarvinnut tehdä monimutkaisia kaavoitusratkaisuja. Eniten haastetta oli pitsikankaassa. Se oli sellaista todella ikävää, neljään suuntaan venyvää lurua, jota saumuri ei suostunut huolittelemaan ollenkaan ja jonka kanssa muuten niin luotettava ompelukoneeni ei pelittänyt yhteen. Hirveän tappelun jälkeen sain tuon hameosuuden lopulta tehtyä siististi. Lisäksi pitsi painaa niin paljon, että tuppaa vetämään hameen sisäpuolta ulospäin vyötärön muotokaitaleen kohdilta silloin, kun hame roikkuu henkarissa. Caritan päälle se istuu onneksi hyvin, ja korsetti peittää koko vyötärön. Ensi kerralla muistan kyllä sanoa asiakkaalle etten huoli joustopitsejä, tämä oli valehtelematta yksi hirveimmistä materiaaleista mitä olen ikinä käsitellyt. :D


Korsetissa olisi saanut olla pari senttiä väljää kainalon kohdilla, muuten siitä tuli aivan täydellinen. Se tosiaan nostaa ikävästi makkaroita esiin kainalosta, mutta siihen on toinenkin syy. Vaikka Carita hoikka tyttö onkin, hän tykkää kiristää korsettia reippaasti jolloin ylimääräinen kudos tietysti siirtyy jonnekin - eli yläreunan yli. Tämä ei valitettavasti ole pelkästään lihavien naisten ongelma. Itselläni se on vähän helpommin ymmärrettävissä, sillä olen aika pläski ja kaikkialla on löysää kudosta. Mutta ongelmaa ei hoikillakaan tytöillä saa aina paikattua, jos on tapana kiristää paljon. No, Carita kyllä syytti tästä olemattomia kainaloläskejään ja sanoi että samaa ongelmaa on ollut kaikkien korsettien kanssa, mutta jos yläreunaa jättää löysälle, korsetti hölpöttää typerästi. Joten kyllä istuvuudessakin on ihan selvästi vielä parantamisen varaa. Minua tämä jäi harmittamaan melko tavalla, mutta morsiota ei moinen kiinnostanut, vaan hän pukunsa ensi kertaa nähtyään päätti kapsahtaa kaulaani ja sanoa "kiitos" varmaan kymmenen kertaa. Siunattu ihminen. Morsian muuten laittoi omat hiuksensa ja meikkinsä siinä missä myös omat hiukseni. 


Mutta muuten, voi kyllä, tämä on varmaan kaunein kiristelykapine mitä olen ikinä tehnyt. Saumat ja muoto ovat kohdillaan, pituus on juuri sopiva ja värimaailma on kerrassaan ihastuttava. Tätä pukua oli virkistävää tehdä ihan senkin takia, etten ikinä tee mitään pastellista. Ja kun morsianta sitten kehuttiin keijukaiskuningattareksi ja näin hänen liihottelevan kauniina omana päivänään, olin oikeasti aika ylpeä. Minulla on vielä paljon oppimista korsetin teon jalosta taidosta, mutta joka kerta olen vähän parempi. Tämä oli kymmenes tekemäni korsetti, ja jälki on jo ihan eri maailmasta verrattuna ensimmäiseen. Tästä onnellisesta, tuoreesta avioparista on hyvä jatkaa eteenpäin!


Tämä on rakkautta.


maanantai 4. elokuuta 2014

Ken on heistä kaikkein kaasoin?

Blogini nimi on aina tuntunut vähän tönköltä, ja olen muutenkin melkoisen huono nimeämään. Mutta sopiva nimihän on ollut pari vuotta nenäni alla, MLP-fanituksessa on omat puolensa. Tästä lähtien olemme siis Art of the dress. FiM-faneille lienee selvää, miksi Rarity on suosikkihahmoni. Blogini osoite pysyy samana. Ja kesän kunniaksi pistin värejäkin vähän uusiksi, pidän vaihtelusta. 
Mutta nyt on aika kertoa pikkuserkkuni häistä, joita tanssittiin 26.7. Kuvia tulee olemaan paljon, joten aloitan niistä jotka sain ensimmäisinä: omista kaasonmekon kuvistani.

Kuvat: Saku Rappumäki


Tämän tekeminen oli pitkä projekti, sillä podin kamalaa valinnanvaikeutta. Pitkä vai lyhyt? Värit? Sälä? Morsio oli ihanan määrätietoinen oman pukunsa kanssa, sillä sain valmiin luonnoksen alkukeväästä ja pääsin heti töihin. Mutta oma mekkoni valmistui vasta hääviikolla :D Neulailin laskoksia varmaan sata kertaa ennen kuin olin tyytyväinen, tappelin olkainten kanssa, ompelin kristalleja ja metsästin juuri oikeansävyistä vihreää koristenauhaa vain todetakseni, ettei sellaista ole olemassakaan. No. Onneksi tämä kaikki kannatti, sillä pidän mekosta todella ja vieraat pitivät siitä myös - morsiamesta puhumattakaan, joka oli iloinen paitsi siitä että olin hänen vastaväreissään myös siitä, että hänellä oli maailman korein kaaso :D Pelkäsin puvun olevan liian rohkea, enhän saisi viedä huomiota morsiamelta, mutta hääpari oli riikinkukostaan ylpeä ja kehui taitojani kaikille niin, että ihan nolotti. 


Puvun haastavin osa olivat nuo olkaimet. Olisin halunnut ne samanlaiset kuin Bellellä: yhtä pötköä ja kiinnityskohta miehustan keskellä. Mutta kävi ilmi, että käsien liikuttaminen niiden kanssa oli mahdotonta, ja ne kirrasivat ja vetivät puvun yläosaa ylöspäin. Ne olisi pitänyt tehdä joustavasta kankaasta ja lisäksi miehustani oli niitä ajatellen väärän muotoinen. Päätin siis poikkaista viritelmäni keskeltä ja ommella ne kiinni leikkaussaumoihin. Heti helpotti! Ne putosivat kauniisti käsivarsille kuten toivoinkin, mutta nyt sain kädet liikkumaan ja tarvittaessa olkaimet sai nostettua nättiin nippuun olkapäille. Kirkossa jouduin tekemään niin, että sain boleroni päälle. 


Jälkikäteen jäi harmittamaan vain yksi asia: alushameeni pituus. Ajattelin lisätä vielä yhden röyhelökerroksen, mutta päätin sitten sen olevan turhaa jatkokäytön kannalta. Alushame olisi silloin ihan liian pitkä muiden hameideni kanssa. Mutta unohdin kokonaan korkokenkäni, jotka päätin viime hetkellä laittaa jalkaani, joten helma oli hääpäivänä aivan liian lyhyt... Nyin parhaani mukaan alushametta alemmas, mutta aina se perkele vain nousi :D "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä" pitää niin paikkansa, sillä tarkistin automaattisesti morsion kenkävalinnan ja puvun valmiin pituuden kahteen kertaan, mutta unohdin kokonaan omani. Lisäksi tämän kämmin takia pyrstö ei asettunut ihan niin kuin piti, se jäi kellumaan hieman tyhjän päälle. Onneksi pituus ei ollut täysin säädytön, ja vaihdoin ballerinoihin alkuillasta jalkojeni väsyessä. Ainoa muu harmistus oli näitä kuvia selatessani se ikävä tosiseikka, että huolellisesti piilottamani ripustuslenkit olivat nousseet taas esiin ja puku oli valunut selästä hieman, jolloin korsettini näkyi. No, pikkuvikoja - pitää seuraavan käyttökerran tullessa kiristää puvun yläosaa hieman, jolloin valumisen pitäisi loppua.


Minulla muuten oli kolmekin eri alushametta: kuvissa näkyvä röyhelöinen, sen alla tyllihame ja lisäksi tyllistä väsätty pyrstö, joka nosti "laahusta" hieman. Halusin asuun viktoriaanisia viboja, ja pyrstöstäni tulikin oikein mukava lisä asuun. Harmiksemme hääpäivä oli todella kuuma, joten ulkona ei ihan kauheasti tullut viihdyttyä. Sisällä oli hyvä ilmastointi, mutta tunnelmat olivat silti lievästi sanottuna hikiset: hikoilimme morsion kanssa kilpaa puvuissamme ja suurkulutimme nenäliinoja. Onneksi otimme viuhkat mukaan!

Tein pukuuni boleron, mutten kuumuuden takia käyttänyt sitä muualla kuin kirkossa. Siitä tuli oikein hauska, tein suuret puhvihihat ja laitoin siihen sydämen muotoisen soljen. Ja viuhka heilui alttarillakin... Pelkäsin morsion pyörtyvän kuumuudesta, onneksi olin varannut vesipullon ja juotin morsianparkaa seremonian aikana. 


Kampaukseni on morsiamen käsialaa. Se oli aivan ihastuttava, ja syntyi nopeasti: kiharat tehtiin suoristusraudalla ja kasattiin ponihännäksi pinneillä. Olisin halunnut väriksi vihreän, mutta koska omat synttärijuhlani olivat tiedossa viikon päästä ja niitä varten värin piti olla sininen, päätin olla käytännöllinen ja pitää saman värin häissä. Tein myös hatun itse. Korut tilasin ebaysta ja laukku on Restylelta. Valitsin sen tilavuuden takia, sillä kannoin mukana myös morsiamen tavaroita. Se olikin melkoinen lastiruuma, ei uskoisi mitä kaikkea yhteen käsilaukkuun mahtuu!
Tykkään puvun väreistä älyttömästi, tuo vihreä on tosi vinkeä. Siitä on todella hankala saada kuvia, joissa todellinen sävy näkyisi; postauksen ensimmäiset kuvat näyttävät sen parhaiten. En oikein tiedä, miksi sävyä pitäisi kutsua - se ei ole smaragdi eikä ruoho, muttei myöskään ihan ns. teal green. Ehkä viimeisin on kuitenkin lähinnä totuutta, sillä värissä on aavistus sinistä. Koko puku on puuvillasatiinia, Eurokankaan Mallorcaa. Alushame on ohutta puuvillaa. Kovalla vaivalla ompelemani Swarovskin kristallit eivät erotu kuvissa juuri yhtään, sillä niiden väri oli todella lähellä helman vihreää. Auringonvalossa ne kyllä välkkyivät.

Kaasoilu oli kyllä hauskaa, mutta paljon työtä se vaati. Lisäksi tein kirkossa mokia, joita vain minä voin tehdä... en päässyt harjoittelemaan seremoniaa, sillä se oli päällekkäin Desuconin kanssa. Sekoitin sitten ihan täysin puolet alttarilla, ja seilasin edestakaisin hämmentyneenä siitä, missä minun pitäisi olla. Unohdin, että vasen on ovelta katsottuna, ei alttarilta. Lisäksi unohdin että hääparin pitää vielä suudellakin seremonian lopuilla. Luulin että minun pitää ojentaa kimppu siinä vaiheessa, ja tyrkkäsin sen morsiolle, joka oli juuri suutelemassa tuoretta aviomiestään ja kavahti taaksepäin. En voinut sanoa mitään muuta kuin "OHO! Sori!" Vieraat nauroivat eikä kukaan suuttunut, ei edes morsio, mutta en ole varmaan ikinä hävennyt niin paljon! Jälkikäteen sanottiin että se oli yksi häiden hauskimmista hetkistä, mutta vieläkin nolottaa :D Yritin parhaani mukaan olla kiinnittämättä huomiota itseeni, mutta tietysti sitten käy näin.

 Meitä kaasoja oli itse asiassa kaksi, joten onneksi ohjelmaa ei tarvinnut työstää aivan yksin. Toisella kaasolla olikin hyviä ideoita ohjelmaa ajatellen. Erityisesti miellytti tanssiin kutsu. Lauloimme kaikkien vieraiden kanssa yllätyksenä hääparille laulun Päivänsäteen ja Menninkäisen sävelmällä: 

Aloititte yhteisretken
Juhlimme kai vielä hetken
Avionne alkua
Juhlamieli meille hiipi
Morsian kuin kultasiipi
Istuu uljaan sulhon rinnalla

Me morsiamen kauniin näimme
kirkkoon astuvan
Ja sulhon paniikissa oottavan
He alttarilla seisoi, 
tahdon-sanat kaikuivat
Ja onnittelut raikuivat

Katselivat toisiansa
Carita-rouva rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa
Onni polttaa sisintäni
Eikä ole eläissäni
Elo ollut yhtä ihanaa

Ei haittaa vaikka arki onkin
joskus hankalaa
Sun kanssasi on hyvä asustaa
Käy kanssani,
niin häätanssiin näytän 
sulle tien
Siis parketille sinut vien

Mikko vastas, Carita-kulta
Tanssi vie kai hengen multa
Enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä
Etten jaloillesi lennä
Tanssi on niin kovin hankalaa

Siis tanssi kaunis teitä varten
kohta kajahtaa
Kai vaimo miehen
lattialle saa
Siis älä enää yhtään mieti, 
parketille käy
Ei askelvirheet tänne näy.

Muuhun ohjelmaan kuului hääkakun ryöstö, sulhasen hullunkurinen puhe joka muodostettiin keräämällä sanoja vierailta, morsion suorittama sulhasen tunnistus jalkoja kopeloimalla ja huiskutusleikki, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa vieraita toisiinsa. Illalla sitten tanssittiin ja laulettiin karaokea.
Oma puheeni vähän jännitti, mutta vedin sen sitten kunnialla. Itse löpinöistä en taida sen enempää avautua, mutta puheeni huippukohta oli hääparille laulamani laulu: Tyttö sekä hän Kaunottaresta ja Hirviöstä. Se oli morsion ja minun lempipiirretty lapsena, joten pitihän ympyrä sulkea jollakin lailla. Yllätyin sen saavuttamasta suosiosta, vieraat kiittivät sitä koskettavaksi ja morsio tirautti pari liikutuksen kyyneltä. Julkisesti laulaminen oli minulle tosi kova pala ja pelkäsin laulavani ihan päin petäjää, joten onneksi suoriuduin paremmin kuin odotin! Varsinainen Disney-ilta tästä sitten muodostuikin, sillä pari oli valinnut häätanssikseen Tunnetko jo rakkauden-kipaleen Leijonakuninkaasta. Vieraiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun kajareista kajahti Timonin ja Pumban rallatus "tyhmäkin sen huomaa, tää juttu selvä on..."

Ensi kerralla sitten juttua morsion puvusta!