keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Piraattipaitoja

Yarr vaan, työkuulumisia tällä kertaa! Puvustossa oli tarvetta sekä naisen että miehen merirosvopaidalle, joten tekaisin sellaiset. Nämä ovat äärettömän helppoja tehdä vanhoin, perinteisin menetelmin - paidat kasataan pääasiassa suorakaitaleista. Hankalin osa ensikertalaiselle oli salmiakin muotoinen kainalokiila, mutta seuraavat paidat menevätkin sitten rutiinilla kun sitä tuli muutaman kerran pyöriteltyä. Nämä ovat sopivia monenlaisiin rooleihin. Miehen paita käy myös aatelisherralle ja naisen paita oktoberfest-meininkeihin.

Miehen paidassa ainoat varsinaista kaavoitusta vaativat osat olivat hihahörhelöt sekä kaulus. Paita on olkasaumaton ja hihansaumat asettuvat mukavan alas. "Pyöriötä" on rypytetty hieman. En ole ihan tyytyväinen kauluksen ja pääntien muotoon, muokkaan niitä jos teen toisen paidan. Pääntiestä tuli liian laakea.


Naisen paidassa on pienet pussihihat ja laaja pääntie, jonka voi pudottaa hartioiden alle. Hihojen muoto on lähinnä raglanhihaa ja paidassa on kainalokiilat tuomassa lisäväljyyttä. Se on hauska joko korsetin kanssa: 


...tai ilman, jolloin helman voi sulloa hameen tai housujen sisään. 


Meillä on varastossa aika ihanaa, punamustaraidallista kangasta, joka suorastaan huutaa päästä merirosvovaatteeksi. Sen tuntu on vähän organzamainen, mutta se on paljon paksumpaa eikä näy läpi. Onneksi kesän hiljaisina hetkinä on aikaa suunnitteluun ja ompeluun.


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Haaveilua, osa 2

Ohi on, hääpuku nimittäin! Oli ihan turha pelätä, että tulisi kiire viimeisen vaiheen kanssa, sillä sehän valmistui juuri sopivasti: häihin on kuukausi, joten morsio ei tässä välissä ehdi laihtua/lihoa ulos puvusta :D En ole tässä välissä väsännyt mitään muuta uutta ja huomasin, että minullahan on lukijoita, joten tarjoilen taas silmäkarkkia piiiiitkän hömppäpäivityksen muodossa. Sisältää paljon tekstiä ja kuvia! Osa kuvista on Googlesta.

Lisää pukuhistorialeffoja

Joo. Rakastan näitä. En ehkä listaa kaikkia vaikka on enemmänkin nähty, mutta ottaisin myös mielelläni vastaan suositteluja! Etenkin sellaisia jotka eivät ole ihan yhtä hyvin yleisessä tietoudessa.

Tuulen Viemää. No. Klassikko. Raskasta draamaa ja Scarlett on raivostuttava, mutta jostain kumman syystä tämäkin on tullut katsottua monta kertaa.
Bram Stokerin Dracula, vuosisadan rakkaustarina.
Age of Innocence. En kyllä tiedä mikä koko leffan pointti oli, mutta muhkeiden perseiden turnyyrien aikakausi on aina komeaa katsottavaa filmattuna.
Kuningattaren Sisar. Aika karmea leffa, naisen asema 1500-luvulla ei ollut hääppöinen. Mutta tositapahtumiin perustuvat leffat ovat aina mieleeni ja ne puvut. Ne puvut.
Vaatehaaveet

Nyt kun yksi morsiuspuku on saatu pois jaloista ja seuraavalle onkin tarvetta vasta vuoden päästä, aion hemmotella itseäni ja ommella kaikkea tosi kivaa ja älytöntä! On taas sellainen kausi, että haluan tehdä sataa asiaa yhtäaikaa ja inspiroidun hirveästi kaikista ihanista kuvista. Halloween nyt ainakin lähestyy, joten sitä varten pitäisi jotain viritellä. Päätin olla tylsästi ja turvallisesti merirosvo. Oikeastaan piraatteilu on ollut erilaisina karkelopäivinä suosituin asuvalintani, mutta olen aina mennyt joko ostopuvulla tai ei-niin-hienolla itsetehdyllä vaatekerralla (silloin kun viimeksi rosmoilin, olin vielä tosi aloittelija ompelun kanssa ja jälki oli sitten kanssa sen näköistä!), joten nyt kun uskallan sanoa että osaan ommella, haluan tehdä hienon rosmopuvun. Sattumoisin haksahdin aivan upeaan Robert Kaufmanin printtikankaaseen, josta ajattelin askarrella puvun. Jos olen oikein urhea, teen 1700-luvun henkisen korsetin.

Tätä on pari metriä kaapissa. Tulee ihan mieleen Cortezin kirottu aarre!
Oli oikeasti vaikeaa keksiä, miten pukeutuisin häihin, sillä etiketin mukaan minun tulisi pukeutua pitkään pukuun jos morsian pukeutuu niin. Toisaalta en ole ikinä nähnyt yksissäkään häissä pitkää kaasonmekkoa, ja lisäksi jos pukeutuisin pitkään, siitä tulisi niin kermakakku että veisin kaiken huomion morsiamelta. No, ollakseni rehellinen olen niin, sanoisinko näyttävä ihminen ihan jo kokoni ja tyylini puolesta, että pistän kyllä aina silmään kaikkialla. Monet ovat sanoneet että ryhdissäni ja koko olemuksessani on jotakin niin kertakaikkisen ylvästä, että kerään katseita väkisinkin. Hassua, luulisi istumatyön ja ainaisen röhnöttämisen syövän pikkuisen sitä kuninkaallisuutta. Ei siis ole tarvetta pukeutua pastelliseen kukkamekkoon koska "kaasot nyt yleensä pukeutuvat niin", sillä morsian oli tyytyväinen asuvalintaani. Muut vieraat saavat sitten rauhassa kauhistella oopperan kummitusta :D

Päädyin siis puuvillasatiiniseen lyhyeen mekkoon, joka on edestä tosi lyhyt ja takana on n. polvimittainen pyrstö. Helman alla on hörhelöinen alushame. Sen alle on pakko askarrella jokin turnyyrintapainen, sillä "laahus" painaa niin paljon, etteivät alushameeni jaksa sitä oikein kannatella. Tein helman täyteen pieniä nostoja, jotka söivätkin metritolkulla kangasta. Puvun yläosa on musta lukuunottamatta olkaimia, jotka ovat samaa vihreää kuin helma. Ompelen jokaisen noston päälle Swarovskin kristallin. Puvun kaveriksi valmistin puhvihihaisen boleron, jota voi pitää kirkossa. Tässä Googlesta lainattu kuva, joka havainnollistaa laskosviritelmiäni:


Olkaimia pyörittelin hyvän tovin. Melkein jo päädyin siihen tavalliseen tylsään olkain-olkaimeen, mutta sitten herättelin itseäni pikkaisen. Olen menossa häihin, enkä tiedä koska saan toisen mahdollisuuden tehdä yhtä hienon ja yhtä epäkäytännöllisen juhlamekon. Joten koska Disney-prinsessat ovat olleet sydäntäni lähellä esim. aina, päädyin Bellen tyyliin. Katsotaan mitä tästä tulee, en ole tehnyt tällaisia ennen! Vaikuttaa niin helpolta ja olen jo hiukan sovitellut, mutta saattaa olla että joudun vääntämään näitä hyvän tovin.


Kauhea, miten paljon meteliä yhdestä kaasonmekosta. Siis oikeastihan tahtoisin jakaa kaikki yksityiskohdat hääpuvusta, mutta se ei taida valitettavasti olla ihan korrektia tässä vaiheessa. Häiden jälkeen sitten! Sen verran aion kyllä sanoa, että värivalinta on hauska: norsunluuta ja vaaleanpunaista. Hohtavan valkoiset hääpuvut (siis sellaiset jotka ovat nimenomaan kokovalkoisia, kirjailtuihin yms erivärisillä yksityiskohdilla piristettyihin pukuihin kirkas valkoinen sopii hyvin) eivät ole mielestäni järin tyylikkäitä, vaan kellertävämpi on arvokkaamman oloinen. Ja vaaleanpunaisen kankaan sävy oli valittu hyvin, se mätsää kauniisti yhteen ja tuo valkoisen kankaan keltaisuutta vähän enemmän esiin. Oman mekkoni värit olivatkin harkittu juttu, olen nyt sitten morsiamen vastaväreissä. Ja jos menen itse joskus naimisiin, pukuvalinta on ihan selvä: 

Viktoriaaniset helmat ovat eeppisiä. Haluaisin itse ehkä mieluiten mustan.
Olen jännästi inspiroitunut myös viktoriaanisesta tätityylistä. Haluan olla isona oikein tuima vanhapiikatäti! Sellainen orpokodin johtajatar-tyyppi :D 

Lempikangaskaupassani on loppuunmyynti, joten sinne ne lomarahat sitten menivät. No, nyt minulla on metritolkulla mustaa organzaa ja puuvillaa sekä Cortezin lisäksi kahta printtikangasta. Toisessa on kattokruunuja ja lepakoita ja toinen on pokerijuttu. Niin, ja turkoosia glitteritylliä!



Viimeisin villitys ovat kansallispuvut. Kyllä, kuulitte oikein. En itse tahdo pukeutua niihin, enhän tanhuakaan tai mitään. Mutta niissä on aivan upeita yksityiskohtia. 1700-luvulta ei ole jäänyt perinnöksi juurikaan vaatekappaleita, joita valmistettaisiin ja käytettäisiin vielä nykyaikana. Iso osa säilyneistä onkin kansantanssiharrastajien ahkerassa käytössä: solkikengät, tykkimyssyt, laskoskörtilliset liivit ynnä muut sellaiset. Töissä nämä ovat tulleet tutuiksi. Olin aluksi aika kauhuissani, sillä suomessa on nelisensataa erilaista kansallispukumallia ja meillä vuokrataan muutamaa kymmentä. Sekin tuntui niin isolta määrältä, etten uskonut oppivani niitä ikinä. Lisäksi lähes jokaisessa puvussa on erilaiset osat ja asusteet, joten vaikka erottaisinkin toisistani itse puvut kuosien perusteella, pitää lisäksi opetella erilaiset paidat, essut, päähineet ja korut. Huh!

Mutta kummasti asiakkaille sovittelun ja oman kiinnostuksen myötä edes osa niistä on tullut tutuksi, vaikka välillä meinaan vaipua epätoivoon pestyäni ja silitettyäni ison kasan kansallispukujen valkoisia osia, joita en osaa laittaa oikeisiin, pukukohtaisiin laatikoihin. Lisäksi eriskummalliset, kansallispukuihin liittyvät sanatkin ovat vakiintuneet kieleeni: en puhu enää "laskoshässälästä" vaan körtistä enkä "nastanauhasta" vaan säppälistä. Ajattelinkin siis ottaa kuvia työpaikkani ihmeellisyyksistä ja esitellä niitä teille.

Pukuhistoriaharrastajia nämä kiinnostavat varmasti, elleivät kansallispuvut ole jo ennestään tuttuja. Minulla on ollut hauskaa, kun olen vertaillut pukujen osia 1700-lukujen vastaaviin ja bongaillut yhtäläisyyksiä. Parasta puvuissa on se, että ne on tehty kansanpukujen pohjalta. Jotkut ovat aivan identtisen näköisiä esikuviensa kanssa. Pukuhistoriaa käsittelevien kirjojen ja nettisivujen suurin ongelma on nimittäin se, että niissä käsitellään enimmäkseen vain ylempien yhteiskuntaluokkien vaatteita. Entä talonpojat ja kutojamuorit? Kansallispuvut (ja kansanpuvuista aikoinaan tehdyt piirrokset, joiden pohjalta puvut on tehty) antavat paljon tietoa tavallisen pulliaisen vaatetuksesta. Toki kansallispuvuissa ja sen myötä myös kansapuvuissa on osia, joita ei taatusti yhdelläkään talonpojalla ollut, mutta ero aatelin vaatteisiin on merkittävä ja suuri osa puvuista on sellaisia, jotka voisin itse nähdä rahvaan päällä.

 Otin päähinekuvat peruukin kanssa jotta niiden muodon tajuaisi vähän paremmin, mutta en vaivautunut sullomaan hiuksia joka kerta myssyn alle ja asettelemaan päähineitä juuri niin kuin pitäisi.

Aloitetaan niistä körteistä. Kyseessähän on rokokoovibainen "laskoshässälä" liivin selässä. Näitä on erikokoisia ja -muotoisia, puvusta riippuen. Joissakin puvuissa körtit ovat niin suuret, että lähentelevät kooltaan 1700-luvun ratsastuspukujen laskoksia. Körtit ovat yleisiä Länsi-Suomen kansallispuvuissa, joissa noin yleensäkin on paljon eurooppalaisia vaikutteita. Kauniita, haluaisin itsekin liivin jossa on aivan naurettavan kokoiset körtit.

Maltillisen kokoiset Hauhon liivin körtit.
Tykkimyssyt ovat ihastuttavia läntisten pukujen päähineitä. Näitä saavat noin virallisesti ottaen käyttää kansallispuvun kanssa naineet naiset, mutta jännästi monet rouvashenkilötkin tahtovat päähänsä mieluummin nauhat. Höh, jos olisin itse rouva ja omistaisin vielä fiksummat hiuksetkin, haluaisin ehdottomasti tällaisen kutreilleni keikkumaan! Kai tämä on vähän tulkinnanvarainen juttu, sillä joissakin lähteissä sanotaan tykkimyssyn olevan "aikuisen, rippikoulun käyneen naisen päähine" eikä siviilisäädyllä ole merkitystä.
Tykkimyssy on hyvin 1700-lukulainen laitos. Myssyt olivat yleisiä porvarisnaisten käytössä, ja myssyn mentyä pois muodista ne siirtyivät palvelijoiden ja alempien yhteiskuntaluokkien naisten käyttöön. Myssyn pohjana on kovitettu koppa, joka on silkillä päällystetty ja kirjailtu. Takana on usein suuri silkkirusetti. Monissa myssyissä on herttakuvio etureunassa. Teknisesti ottaen tykki tarkoittaa myssyn pitsiä (sanan alkuperä on Virossa) ja tykin tulisi olla irrallinen osa, jonka päälle koppa puetaan. Mutta usein tykki ommellaan kiinni myssyyn. Myssyt ovat todella suuritöisiä, mutta siitä huolimatta jotkut tekevät näitä ihan itsekin.

Etelä-Pohjanmaan myssy 
Pukkilan myssy
Säppäli on karjalaisiin pukuihin kuuluva "neitopäähine" eli tinanastoilla kovitettu nauha.

Kaukolan säppäli
Nyt täytyy sanoa, etten tiedä kumpi sana on oikein: pinteli vai perväskä. Kirjoissa käytetään ensimmäistä ja netissä jälkimmäistä, ja lisäksi päähineen pitäjän status on hämärän peitossa: kirjoissa tämä on aikuisen naisen päähine, netissä neidon. Ota tästä nyt selvää... :D Joka tapauksessa kyseessä on karjalaisiin pukuihin kuuluva solmittava päähine. Päähineen keskiosa on kovitettu.

Keski-Karjala 
Uusittu Viipuri
Ehkä hämmentävin karjalainen päähine on sykerö. Tällaisissa osissa huomaa hyvin Venäjän vaikutuksen pukuihin. Myös Virossa ja lähialueella on käytetty aikoinaan melkoisen villejä päähineitä. Muita karjalaisia päähineitä ovat sorokka eli harakka, säpsä ja natsi. Niitä töissä ei ole, mutta kuvailen niitä hieman: sorokka (harakka on päähineen suomalainen nimi) on huivimainen ja kirjailtu emännän päähine. Säpsä on pyöreä, korkeahko ja koristeltu päähine, jossa on vähän samaa näköä kuin pintelissä, mutta sen pää on umpinainen ja se on kaiken kaikkiaan enemmän hattumainen. Natsi taas on hapsupäähine, jonka väri on usein musta. Siitä käytetään myös astetta korrektimpia nimityksiä hetulahattu tai ripsuniekka.

Antrean sykerö pitkine tupsupäisine nauhoineen.. Nauhat riippuvat alaselän yli. 
Luterilaisen karjalaisen naisen päähine on huntu. Näitä on erikokoisia  ja -muotoisia ja sanotaan, että silloin ennen vanhaan kirkkomenoissa rouvan kotipitäjän pystyi päättelemään hunnusta.

Kaukolan huntu
Tanu on tyypillinen läntisten pukujen päähine. Omaan makuuni tämä on vähän omituisen muotoinen, mutta kyseessä on kuitenkin historiallinen vaatekappale.

Hämeen tanu
Läntiset puvut nyöritettiin usein tinamaljujen läpi. Ne ovatkin kauniita, huolisin näitäkin omiin vaatteisiini.

Hämeen tinamaljut
Pukujen kiinnittiminä on erilaisia, toinen toistaan sievempiä solkia.

Kaukolan liivi solkineen 
Uusittu Viipuri
Pukuihin kuuluu myös erilaisia koruja ja lisäosia.

Antrean paljinsolki 
Hollolan levyriipus 
Pyhäjärven helavyö 
Raja-Karjalan koru 
Ylä-Savon avainkokka avaimineen
Mustia solkikenkiä käytetään tanssiessa harvoin, enemmän nämä ovat edustuskenkiä. Tahdon tällaiset merirosvoiluun ja rokokooneitoiluun, ehkä ostankin :D Kengän malli on todellisuudessa aika erilainen 1700-lukuun verrattuna, mutta monille tulee näistä ensimmäisenä mieleen polvipöksyinen herrasmies tai piraatti.


Useimpiin pukuihin kuuluu tasku. 1700-luvulla taskut olivat naisten alushameiden alla tai välissä, mutta kansallispuvuissa ne siirtyivät ulkopuolelle. Mitä kauniimpi tasku, sitä rikkaampi emäntä! Nämä käyvät käsilaukun korvikkeesta, ja jos tasku ei tavaroille riitä, mukana saa kantaa kankaasta kasattua nyyttiä.

Härmän tasku
Jalasjärven tasku
Eiköhän tämä riitä tällä erää. Nähdään pian, ensi kerralla on ompeluksia esiteltävänä!