lauantai 27. heinäkuuta 2013

Hameita ja korsetteja vuosilta 2011-2013

Olen ehdottomasti hameihmisiä. En vaan osaa käyttää housuja, enkä sitä paitsi omista kuin yhdet. Hameisiin pätee sama kuin mekkoihin: leveää helmaa, röyhelöä ynnä muuta löytyy. Teen niitä pääosin puuvillakankaista. Suurimman osan teen ilman kaavoja, vähän laiska kun olen ja ne ovat helppojakin.
Korsetit ovat myös mieleeni. Olen tähän mennessä tehnyt 8 korsettia, mutta kaikista ei ole tarjolla kuvia. Perusasiat ovat hanskassa, mutta ompelujäljestä löytyy vielä parantamisen varaa. Paha tapani on myös tehdä niistä aina liian pieniä! Tähän on varmaan syynä se, että olen kerran onnistunut tekemään liian ison korsetin. Pelaan siis mielelläni varman päälle - mieluummin liian pieni kuin liian iso korsetti. Eikä se itseäni haittaakaan että ne jäävät selästä turhan paljon auki, onpahan kiristys- ja laihtumisvaraa, mutta ehkäpä vielä pääsen eroon vainoharhaisuudesta.
Suunnittelen usein korsettini ja hameeni yhteensopiviksi. Käytän mielelläni värejä mustan rinnalla, joten kun teen korsetin, teen myös siihen sopivan hameen tai pari. Kaappi on siis täynnä valmiita yhdistelmiä, joten ei tarvitse potea vaatekriisiä jos tahdon lähteä ulos vähän hienompana.

Tässä on ensimmäinen setti vuodelta 2011, alushameena Kakku jonka tein pari vuotta myöhemmin. Pinkki skottiruutu on rakkautta. Ja Rakkaus-painatus on myös itse tehty. Hameessa on d-lenkki ja lukko, joten helman voi nostaa ylös jolloin alushame näkyy tai jättää alas. Helman röyhelöä kiertää pitsi, jonka läpi on pujotettu satiininauha. Tätä hametta varten tein kellohameen kaavat.
Vyötärökorsetin suhteen tuli vähän mokailtua. Ensinnäkin plansetti on 2cm liian lyhyt. Toisekseen olisi pitänyt käyttää paksumpia tukikankaita, sillä skottiruutu on päässyt hieman venymään. Sen näkee ompeleiden ja sirkkojen kohdalta. Tuli myös opittua etteivät vyötärökorsetit oikein sovi vartalolleni. Ne katkaisevat selän väärästä kohtaa ja kasaavat kauheat makkarat ristiselän kohdalle. Kyllähän näillä muodoilla tulee selkäläskejä myös rinnan yli-korseteissa, mutta ne eivät näytä yhtä pahalta ylhäällä kuin keskellä selkää. Pidän lopputuloksesta silti, ja tätä tulee käytettyä silloin tällöin vähän maltillisemmin kiristettynä.



Toinen setti käsittää rokokoopukuni alle tekemäni korsetin sekä Kakun. Tarvitsin lämpimän talvialushameen, sillä tosiaan menen hameissa myös talvella. Käytin tähän kaiken mustan puuvillan mitä kaapistani löytyi, ja lopputuloksesta tulikin lämmin! Kävin testaamassa sitä alkutalvesta eikä palellut yhtään. Yllätyin kun mittari näytti -23 astetta, jalkani pysyivät niin lämpöisinä että asteet tuntuivat enemmän joltain miinus kymmeneltä. Hameessa on puuvillainen pohja, johon on ommeltu päällekkäisiä röyhelökerroksia. Alla on vielä vuori, jottei kangas nappaa kiinni sukkahousuihin. Korsetti oli ensimmäinen jonka tein itselleni, eikä lopputulos ole hassumpi. Jätin kyllä tukikankaat laittamatta, sillä silloinen ompelukoneeni ei olisi jaksanut ommella paksuja kerroksia. Nykyään voi onneksi laittaa surutta lähes huopamaisia tukikankaita ja tehdä todella paksuja saumoja, sillä uusi ompelukoneeni on vahva. Malli on myös vähän turhan korkeavyötäröinen, laskin vyötärölinjaa seuraaviin korsetteihin. Tätä korsettia käytän lähinnä alusvaatteena.


Kolmas setti sisältää pitsillä päällystetyn korsetin ja siihen sopivan tyllihameen. Käytin korsettiin mustaa morsiussatiinia jonka päällystin vihreällä pitsillä. Jätin etu-ja takakappaleet päällystämättä, sillä pitsi saattaisi ottaa osumaa plansetista ja nyörityksestä. Tässä vyötärön paikka on kohdillaan, ja olen lopputulokseen varsin tyytyväinen. Yläreuna saisi kyllä olla hieman korkeampi, pitää ottaa huomioon kun teen seuraavan. Pahoittelen hieman huonolaatuista kuvaa! Kaiken huipuksi seison vähän vinossa, josta johtuen yläreuna näyttää kierolta. Sitä se ei oikeasti ole.
Tyllihameet ovat kivoja, ja olenkin tehnyt niitä erivärisinä. Yhteen hameeseen menee tylliä noin 6-7 metriä, sillä arvostan pöyheää lopputulosta.


Lopuksi kuvia hameista. Käytän puuvillaisia arkisin, ne kun kestävät pesua ja monenlaista menoa hyvin.
Näistä suuritöisin oli Marilyn Manson-printtihame. Valitsin lempilyriikkani Antichrist Superstar-levyltä ja painoin ne helmaan levyn logon kera. Itse hame on tehty puolikuminauhavyötäröllä suorakaiteista ilman kaavoja.

Edestä
Takaa
Sivusauma
Lohikäärmehame, puolikuminauhavyötärö
Tyttökallohame, puolikuminauhavyötärö
Röyhelöhame puuvillaa, puolikuminauhavyötärö

Röyhelöhame puuvillaa, vihreä kirkkaampi luonnossa. Tämän hameen päällä voi käyttää pidempääkin paitaa, sillä levein osuus alkaa alalantion tienoilta. Hameessa on paikat koristeketjuille, kuminauhavyötärö
Pinkkimusta tyllihirviö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti